alkuunasukit
sähköposti

ulkoasun kuva © Annan arkisto
kyseessä on virtuaalitalli!

Ahneet perustin alun perin omien kodittomaksi jääneiden hevosteni kodiksi, mutta myöhemmin alkoi päässäni muhia ajatus erilaisesta toiminnasta – kilpailuita, valmennuksia, kaikkea maan ja taivaan väliltä. Toimintaa en ole vielä uskaltanut järjestää sen suuremmin, odotan että saan kaikki hevoset uudelle ulkoasulle. Yksi asian on varmaa – tallin puolesta ei hevosille hoitajia etsitä. Liikuttajat päiväkirjaa täyttämään olisi tietenkin kiva juttu, kilpailijat sitten maailmaa kiertämään meidän konejen kanssa. Olisihan se vapauttavaa, kun ei itse tarvitsisi täysipäiväisesti huolehtia hälyttävästi kasvavasta hevosjoukosta. Ahneiden ympärille olisi tarkoitus rakentaa myös seuratoimintaa, muun muassa Ahne CUP, jonka osakilpailuita järjestettäisiin kerran kuukaudessa ja cup huipentuisi suureen finaaliin. Myös erilaiset riehat, villit ja tuntemattomammat kilpailulajit sekä ihan perinteiset tapahtumat kiinnostaisivat, mutta osallistujista saattaa tulla pientä pulaa, jos aivan ääripäähän mentäisi.

Ahneilla on erittäin hyvät mahdollisuudet harjoittaa eri lajeja, sillä meillä on kaksi ulkokenttää sekä lämmitetty maneesi, erinomaiset maastot ja maastoradat sekä väljät tilat. Kesälaitumia meillä on kaksi, toinen oreille ja ruunille ja toinen tammoille. Laidunpaikkoja voit tiedustella sähköpostitse. Majoitamme myös rajoitetusti yksityisessä omistuksessa olevia hevosia, asiasta voi kysellä sähköpostin välityksellä.

tapahtumia

pvmtapahtumaalaisuuskutsu / tulokset
01.06.2010kouluratsastuskilpailutvillittulokset

Ulkoasun © Veikkalay 2010, muokkaus © Katzu » Sivun alkuun